Ero sivun ”Ennustaja” versioiden välillä
Np (keskustelu | muokkaukset) pEi muokkausyhteenvetoa |
Np (keskustelu | muokkaukset) pEi muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{jp|Hahmotaustat_Ennustaja.png}} | {{jp|Hahmotaustat_Ennustaja.png}} | ||
Ennustajat pystyvät kertomaan hämmästyttäviä tietoja henkilöstä, | Ennustajat pystyvät kertomaan hämmästyttäviä tietoja henkilöstä, jonka tulevaisuudesta ja elämästä he kertovat. Tämä voi vaikuttaa melkeinpä taikuudelta asioista tietämättömälle. | ||
jonka tulevaisuudesta ja elämästä he kertovat. Tämä voi | |||
vaikuttaa melkeinpä taikuudelta asioista tietämättömälle. | |||
Ennustajana tulkitset ihmisten mielihaluja, toiveita ja pelkoja. | Ennustajana tulkitset ihmisten mielihaluja, toiveita ja pelkoja. Ennustat heille oman tulkintasi mukaisesti, ja he maksavat siitä, että olet olet käyttänyt heidän edukseen mystisiä voimia. Kykysi ei ole maaginen vaan pohjaa valistuneisiin arvauksiin. Huijattavan vastauksista johdattelet ennustustasi tukevia väitteitä. Punot niin vetoavan tarinan, että sinua ei osata kyseenalaistaa. Olet aina varuillasi oikeiden kokeneiden magiankäyttäjien seurassa, ettet vahingossakaan paljastaisi heille "lahjasi" salaisuutta. | ||
Ennustat heille oman tulkintasi mukaisesti, ja he maksavat | |||
siitä, että olet olet käyttänyt heidän edukseen mystisiä voimia. | |||
Kykysi ei ole maaginen vaan pohjaa valistuneisiin arvauksiin. | |||
Huijattavan vastauksista johdattelet ennustustasi tukevia väitteitä. | |||
Punot niin vetoavan tarinan, että sinua ei osata kyseenalaistaa. | |||
Olet aina varuillasi oikeiden kokeneiden magiankäyttäjien | |||
seurassa, ettet vahingossakaan paljastaisi heille | |||
salaisuutta. | |||
'''Taidot:''' huijaaminen, oivallus<br> | '''Taidot:''' huijaaminen, oivallus<br> | ||
Rivi 47: | Rivi 37: | ||
===Erikoisuus: Ennustaminen=== | ===Erikoisuus: Ennustaminen=== | ||
Ennustajana sinulta ei koskaan puutu mahdollisuuksia ansaita | Ennustajana sinulta ei koskaan puutu mahdollisuuksia ansaita rahaa tavernoissa, kauppapaikoissa, torilla, karnevaalien aikana tai aatelisten henkilökohtaisilla audiensseilla. Jokainen, joka haluaa kuulla ennustuksia tulevasta, uskoo mitä tahansa uskottavaa heille kerrot, kunnes tulevaisuus paljastaa asioiden todellisen laidan. | ||
rahaa tavernoissa, kauppapaikoissa, torilla, karnevaalien | |||
aikana tai aatelisten henkilökohtaisilla audiensseilla. Jokainen, | |||
joka haluaa kuulla ennustuksia tulevasta, uskoo mitä tahansa | |||
uskottavaa heille kerrot, kunnes tulevaisuus paljastaa asioiden | |||
todellisen laidan. | |||
Huomio. Se, uskooko ennustuksen kuulija sanaakaan voidaan | Huomio. Se, uskooko ennustuksen kuulija sanaakaan voidaan ratkaista vastakkaisilla ominaisuusheitoilla viisaus (oivallus) vastaan karisma (huijaaminen). Pelaajahahmoilla on tällaisissa tilanteissa ''etu''. | ||
ratkaista vastakkaisilla ominaisuusheitoilla viisaus (oivallus) | |||
vastaan karisma (huijaaminen). Pelaajahahmoilla on tällaisissa | |||
tilanteissa ''etu''. | |||
===Mahdolliset piirteet=== | ===Mahdolliset piirteet=== | ||
Olet oppinut ennustamisen taidon perheenjäseneltä, vanhalta | Olet oppinut ennustamisen taidon perheenjäseneltä, vanhalta ystävältä tai jossain yhteydessä tapaamaltasi ennustajalta. Side voi kertoa suoraan, miten opit "lahjasi". | ||
ystävältä tai jossain yhteydessä tapaamaltasi ennustajalta. Side | |||
voi kertoa suoraan, miten opit | |||
1n8 Luonteenpiirre | {|class="wikitable" | ||
1 Esiintyjä. Peitän dramaattisella esiintymisellä epävarmuuttani. | |- | ||
2 Riidankylväjä. Käytän ihmisten luottamusta | !1n8!!Luonteenpiirre | ||
eripuran kylvämiseen. (paha) | |-valign="top" | ||
3 Kyynikko. Uskon, että maailmassa on vain huijareita | |1||Esiintyjä. Peitän dramaattisella esiintymisellä epävarmuuttani. | ||
tai huijattuja. (paha) | |-valign="top" | ||
4 Ahne. Olen täysin rahan vietävissä. | |2||Riidankylväjä. Käytän ihmisten luottamusta "lahjoihini" eripuran kylvämiseen. (paha) | ||
5 Huoleton. Kaikki elämässä on kuin peliä tai leikkiä. | |-valign="top" | ||
(kaoottinen) | |3||Kyynikko. Uskon, että maailmassa on vain huijareita tai huijattuja. (paha) | ||
6 Turhamainen. Esityksen lisäksi jokainen yksityiskohta | |-valign="top" | ||
ulkonäössäni ja asussani on harkittu luomaan mystinen | |4||Ahne. Olen täysin rahan vietävissä. | ||
vaikutelma. | |-valign="top" | ||
7 Nautiskelija. Olen nautiskellut asiakkaiden kustannuksella | |5||Huoleton. Kaikki elämässä on kuin peliä tai leikkiä. (kaoottinen) | ||
helposta elämästä, laatuviineistä ja hyvästä | |-valign="top" | ||
ruuasta niin pitkään, etten kestä kovia oloja. | |6||Turhamainen. Esityksen lisäksi jokainen yksityiskohta ulkonäössäni ja asussani on harkittu luomaan mystinen vaikutelma. | ||
8 Turtunut. Olen nähnyt kaikenlaista. Mikään ei yllätä | |-valign="top" | ||
tai jaksa järkyttää, eikä mikään tuota iloa samalla | |7||Nautiskelija. Olen nautiskellut asiakkaiden kustannuksella helposta elämästä, laatuviineistä ja hyvästä ruuasta niin pitkään, etten kestä kovia oloja. | ||
tavalla kuin joskus aikanaan. | |-valign="top" | ||
|8||Turtunut. Olen nähnyt kaikenlaista. Mikään ei yllätä tai jaksa järkyttää, eikä mikään tuota iloa samalla tavalla kuin joskus aikanaan. | |||
|} | |||
1n6 Ihanne | {|class="wikitable" | ||
1 Kapinallinen. Perinteiden kahleet täytyy murtaa. | |- | ||
(kaoottinen) | !1n6!!Ihanne | ||
2 Voitontavoittelu. Suurin mahdollinen tuotto pienimmällä | |-valign="top" | ||
mahdollisella panoksella on ainoa tavoittelemisen | |1||Kapinallinen. Perinteiden kahleet täytyy murtaa. (kaoottinen) | ||
arvoinen asia maailmassa. (paha) | |-valign="top" | ||
3 Usko. Ihmiset tarvitsevat hieman ylimääräistä vakuuttelua, | |2||Voitontavoittelu. Suurin mahdollinen tuotto pienimmällä mahdollisella panoksella on ainoa tavoittelemisen arvoinen asia maailmassa. (paha) | ||
että korkeammat voimat seuraavat heidänkin | |-valign="top" | ||
jokapäiväistä elämäänsä. | |3||Usko. Ihmiset tarvitsevat hieman ylimääräistä vakuuttelua, että korkeammat voimat seuraavat heidänkin jokapäiväistä elämäänsä. | ||
4 Maine. Haluan tulla tunnetuimmaksi ammattini | |-valign="top" | ||
harjoittajaksi. | |4||Maine. Haluan tulla tunnetuimmaksi ammattini harjoittajaksi. | ||
5 Nihilisti. Haluan osoittaa, että maailma on mieletön ja | |-valign="top" | ||
yhdentekevä. (kaoottinen) | |5||Nihilisti. Haluan osoittaa, että maailma on mieletön ja yhdentekevä. (kaoottinen) | ||
6 Etsijä. Uskon, että maailmassa on korkeampi totuus, | |-valign="top" | ||
joka löytyy jostain muualta kuin temppeleistä, pappien | |6||Etsijä. Uskon, että maailmassa on korkeampi totuus, joka löytyy jostain muualta kuin temppeleistä, pappien puheista tai sensuroiduista pyhistä teksteistä. | ||
puheista tai sensuroiduista pyhistä teksteistä. | |} | ||
1n6 Side | {|class="wikitable" | ||
1 Velka. Olen kaiken velkaa ennustajalle, joka otti minut | |- | ||
huostaansa ja opetti ammatin niksit ja salat. | !1n6!!Side | ||
2 Seurapiiri. Hyvin iso joukko käy luonani säännöllisesti | |-valign="top" | ||
ja arvostaa antamiani neuvoja. | |1||Velka. Olen kaiken velkaa ennustajalle, joka otti minut huostaansa ja opetti ammatin niksit ja salat. | ||
3 Kerettiläinen. Jonain päivänä kostan kirkolle, joka | |-valign="top" | ||
erotti minut vain, koska väitin kykeneväni ennustamaan | |2||Seurapiiri. Hyvin iso joukko käy luonani säännöllisesti ja arvostaa antamiani neuvoja. | ||
tulevaa ja tietäväni jumalten tahdon. | |-valign="top" | ||
4 Shamaani. Olen toimittanut papin ja mystikon virkaa | |3||Kerettiläinen. Jonain päivänä kostan kirkolle, joka erotti minut vain, koska väitin kykeneväni ennustamaan tulevaa ja tietäväni jumalten tahdon. | ||
pienessä yhteisössä kotopuolessa. | |-valign="top" | ||
5 Ammattirikollinen. Olen rikollisen hierarkian jäsen. | |4||Shamaani. Olen toimittanut papin ja mystikon virkaa pienessä yhteisössä kotopuolessa. | ||
Minulla on siinä asema, velvoitteita ja etuja. | |-valign="top" | ||
6 Perhe. Teen kaiken vain perheeni vuoksi. | |5||Ammattirikollinen. Olen rikollisen hierarkian jäsen. Minulla on siinä asema, velvoitteita ja etuja. | ||
|-valign="top" | |||
|6||Perhe. Teen kaiken vain perheeni vuoksi. | |||
|} | |||
1n6 Heikkous | {|class="wikitable" | ||
1 Ennakkoluuloinen. Olen niin hyvä tulkitsemaan ihmisiä, | |- | ||
että en huomaa, kun omat ennakkokäsitykseni | !1n6!!Heikkous | ||
sokaisevat minut. | |-valign="top" | ||
2 Epäluuloinen. Tiedän liikaa petoksista luottaakseni | |1||'''Ennakkoluuloinen.''' Olen niin hyvä tulkitsemaan ihmisiä, että en huomaa, kun omat ennakkokäsitykseni sokaisevat minut. | ||
kehenkään. | |-valign="top" | ||
3 Heikkotahtoinen. En voi vastustaa kiusauksia juomisesta, | |2||'''Epäluuloinen.''' Tiedän liikaa petoksista luottaakseni kehenkään. | ||
herkuttelusta tai seuranpidosta. | |-valign="top" | ||
4 Lupailija. Lohduttaakseni ihmisiä satuilen heille | |3||'''Heikkotahtoinen.''' En voi vastustaa kiusauksia juomisesta, herkuttelusta tai seuranpidosta. | ||
katteettomia lupauksia, joita olen muka nähnyt | |-valign="top" | ||
ennustuksissani. | |4||'''Lupailija.''' Lohduttaakseni ihmisiä satuilen heille katteettomia lupauksia, joita olen muka nähnyt ennustuksissani. | ||
5 Ylpeä. Vaikka tiedän itse sepittäväni ennustukset, | |-valign="top" | ||
tulistun suunnattomasti ammattitaitoni kyseenalaistamisesta. | |5||'''Ylpeä.''' Vaikka tiedän itse sepittäväni ennustukset, tulistun suunnattomasti ammattitaitoni kyseenalaistamisesta. | ||
6 Taikauskoinen. Uskon omiin ennustuksiini. Kun ne | |-valign="top" | ||
väistämättä menevät pieleen, järkeilen parhaan kykyni | |6||'''Taikauskoinen.''' Uskon omiin ennustuksiini. Kun ne väistämättä menevät pieleen, järkeilen parhaan kykyni mukaan vaihtoehtoisia selityksiä. | ||
mukaan vaihtoehtoisia selityksiä. | |} | ||
[[Luokka:Taustat]] | [[Luokka:Taustat]] |
Nykyinen versio 13. elokuuta 2025 kello 06.32

Ennustajat pystyvät kertomaan hämmästyttäviä tietoja henkilöstä, jonka tulevaisuudesta ja elämästä he kertovat. Tämä voi vaikuttaa melkeinpä taikuudelta asioista tietämättömälle.
Ennustajana tulkitset ihmisten mielihaluja, toiveita ja pelkoja. Ennustat heille oman tulkintasi mukaisesti, ja he maksavat siitä, että olet olet käyttänyt heidän edukseen mystisiä voimia. Kykysi ei ole maaginen vaan pohjaa valistuneisiin arvauksiin. Huijattavan vastauksista johdattelet ennustustasi tukevia väitteitä. Punot niin vetoavan tarinan, että sinua ei osata kyseenalaistaa. Olet aina varuillasi oikeiden kokeneiden magiankäyttäjien seurassa, ettet vahingossakaan paljastaisi heille "lahjasi" salaisuutta.
Taidot: huijaaminen, oivallus
Työkalupätevyydet: ennustajan työkalut, kuten kortit, kristallipallo, tms.
Kielet: yksi vapaavalintainen kieli
Varusteet: ennustajan työkalut, matkavaatteet, valeasutarvikkeet ja 15 kultarahaa
1n10 | Ennustamisen tyyppi |
---|---|
1 | Tähdistä ennustaminen |
2 | Korteista ennustaminen |
3 | Selvänäkeminen |
4 | Kristallipallo |
5 | Kasvojen lukeminen |
6 | Numerologia |
7 | Povaaminen |
8 | Heilurin tulkitseminen |
9 | Henkilaudan tulkitseminen |
10 | Teenlehdistä katsominen |
(Lisäys: ennustusmuotoja on lukemattomia. Tässä muutama lisää. Lintujen lennosta ennustaminen, kallonmuodosta ennustaminen (frenologia), kissan käytöksestä ennustaminen, pyhästä kirjasta ennustaminen (bibliomantia), uhrieläimen suolistosta ennustaminen, ulosteista ennustaminen (skatomantia), vatsan kurinasta ennustaminen (gastromantia), virtsasta ennustaminen.)
Erikoisuus: Ennustaminen
Ennustajana sinulta ei koskaan puutu mahdollisuuksia ansaita rahaa tavernoissa, kauppapaikoissa, torilla, karnevaalien aikana tai aatelisten henkilökohtaisilla audiensseilla. Jokainen, joka haluaa kuulla ennustuksia tulevasta, uskoo mitä tahansa uskottavaa heille kerrot, kunnes tulevaisuus paljastaa asioiden todellisen laidan.
Huomio. Se, uskooko ennustuksen kuulija sanaakaan voidaan ratkaista vastakkaisilla ominaisuusheitoilla viisaus (oivallus) vastaan karisma (huijaaminen). Pelaajahahmoilla on tällaisissa tilanteissa etu.
Mahdolliset piirteet
Olet oppinut ennustamisen taidon perheenjäseneltä, vanhalta ystävältä tai jossain yhteydessä tapaamaltasi ennustajalta. Side voi kertoa suoraan, miten opit "lahjasi".
1n8 | Luonteenpiirre |
---|---|
1 | Esiintyjä. Peitän dramaattisella esiintymisellä epävarmuuttani. |
2 | Riidankylväjä. Käytän ihmisten luottamusta "lahjoihini" eripuran kylvämiseen. (paha) |
3 | Kyynikko. Uskon, että maailmassa on vain huijareita tai huijattuja. (paha) |
4 | Ahne. Olen täysin rahan vietävissä. |
5 | Huoleton. Kaikki elämässä on kuin peliä tai leikkiä. (kaoottinen) |
6 | Turhamainen. Esityksen lisäksi jokainen yksityiskohta ulkonäössäni ja asussani on harkittu luomaan mystinen vaikutelma. |
7 | Nautiskelija. Olen nautiskellut asiakkaiden kustannuksella helposta elämästä, laatuviineistä ja hyvästä ruuasta niin pitkään, etten kestä kovia oloja. |
8 | Turtunut. Olen nähnyt kaikenlaista. Mikään ei yllätä tai jaksa järkyttää, eikä mikään tuota iloa samalla tavalla kuin joskus aikanaan. |
1n6 | Ihanne |
---|---|
1 | Kapinallinen. Perinteiden kahleet täytyy murtaa. (kaoottinen) |
2 | Voitontavoittelu. Suurin mahdollinen tuotto pienimmällä mahdollisella panoksella on ainoa tavoittelemisen arvoinen asia maailmassa. (paha) |
3 | Usko. Ihmiset tarvitsevat hieman ylimääräistä vakuuttelua, että korkeammat voimat seuraavat heidänkin jokapäiväistä elämäänsä. |
4 | Maine. Haluan tulla tunnetuimmaksi ammattini harjoittajaksi. |
5 | Nihilisti. Haluan osoittaa, että maailma on mieletön ja yhdentekevä. (kaoottinen) |
6 | Etsijä. Uskon, että maailmassa on korkeampi totuus, joka löytyy jostain muualta kuin temppeleistä, pappien puheista tai sensuroiduista pyhistä teksteistä. |
1n6 | Side |
---|---|
1 | Velka. Olen kaiken velkaa ennustajalle, joka otti minut huostaansa ja opetti ammatin niksit ja salat. |
2 | Seurapiiri. Hyvin iso joukko käy luonani säännöllisesti ja arvostaa antamiani neuvoja. |
3 | Kerettiläinen. Jonain päivänä kostan kirkolle, joka erotti minut vain, koska väitin kykeneväni ennustamaan tulevaa ja tietäväni jumalten tahdon. |
4 | Shamaani. Olen toimittanut papin ja mystikon virkaa pienessä yhteisössä kotopuolessa. |
5 | Ammattirikollinen. Olen rikollisen hierarkian jäsen. Minulla on siinä asema, velvoitteita ja etuja. |
6 | Perhe. Teen kaiken vain perheeni vuoksi. |
1n6 | Heikkous |
---|---|
1 | Ennakkoluuloinen. Olen niin hyvä tulkitsemaan ihmisiä, että en huomaa, kun omat ennakkokäsitykseni sokaisevat minut. |
2 | Epäluuloinen. Tiedän liikaa petoksista luottaakseni kehenkään. |
3 | Heikkotahtoinen. En voi vastustaa kiusauksia juomisesta, herkuttelusta tai seuranpidosta. |
4 | Lupailija. Lohduttaakseni ihmisiä satuilen heille katteettomia lupauksia, joita olen muka nähnyt ennustuksissani. |
5 | Ylpeä. Vaikka tiedän itse sepittäväni ennustukset, tulistun suunnattomasti ammattitaitoni kyseenalaistamisesta. |
6 | Taikauskoinen. Uskon omiin ennustuksiini. Kun ne väistämättä menevät pieleen, järkeilen parhaan kykyni mukaan vaihtoehtoisia selityksiä. |