Argenval: Maailman synty, sielujen elämä ja kuolema

Mar

Huom. tämän maailman syntytarina ei ole myytti. On kiistatta todistettu, että Orvandol, Agandor ja Orath ovat oikeasti olemassa ja että ne ovat syntyneet seuraavaksi kuvatulla tavalla. Toki kuolevaisten, rajallisten olentojen kuvaus asiasta on rajallinen. Itse tapahtumaa on mahdoton kuvailla täydellisesti pelkillä sanoilla.

Esimaailma oli mar, joka tarkoitti niin maata, merta kuin ilmaakin. Se oli jakamaton alku. Ei ollut raja-, ylä- eikä alapuolta, kuivaa eikä märkää, valoa eikä varjoa. Se oli yhtenäinen, liikkumaton ja rajaton tila ilman muotoa. Vavahdus (vethtal) tapahtui sisäisen jännitteen takia. Se ei ollut kipua eikä tahtoa, eikä se vaatinut jumalia.

Sillä hetkellä tapahtui ensimmäinen erottuminen. Raskas tiivistyi -> maa, virtaava syveni -> meri, kevyt kohosi -> ilma. Orvandol ei ole marin vastakohta, vaan rajautunut tila. Mar oli rajaton, Orvandol rajallinen, Mar oli yksi, Orvandol on moni. Mar on silti yhä olemassa kaikessa aineessa.

Kaikki ei asettunut tasapainoon, vaan jäi jotakin, mikä ei ollut täysin maata, ei täysin merta eikä täysin ilmaa. Se oli jäännös, ensimmäinen varjo tai rajaton yksinäinen, joka syntyi siitä, mikä ei suostunut erottumaan.

Tämä olento ei ollut eläin, henki eikä jumala, se oli muodon ja muodottomuuden välissä. Se oli puhdasta tietoisuutta ilman kehoa, kuolemaa ja elämää. Maailman vakiintuessa sen oli valittava, hajotako Orvandolin aineeseen vai vetäytyä rajojen ulkopuolelle. Se päätti siirtyä tuonpuoleiseen ennen kuin kuolemaa oli olemassa. Siksi Agandor on vanhempi kuin elämä.

Olennosta jäi jälkiä; tuulet, aallot ja vierivä maa-aines joka tasoittui ja vakiintui, kohosi vuoriksi ja vajosi laaksoiksi, ja tästä alkoi varsin maan kaltainen veden kierto, vesihöyrynä ylös merestä, sateena maalle ja lähteiden, purojen ja jokien virtauksista takaisin mereen, energian lähde, aurinko Ravenfyr, avaruus, planeetat, kuut ja tähdet. Alku-mar oli suunnaton, niinpä siitä syntyi kokonainen maailmankaikkeus.

Orvandolin asukkaat pitävät Orvandolia maailmankaikkeuden keskipisteenä. He ovat tavallaan oikeassa, mutta mikä tahansa paikka maailmankaikkeudessa on sieltä katsoen keskellä.

Agandor

Olento on saanut nimen Orath (Vethtanen) ja muodon. Mutta se ei ole ihminen, henki eikä jumala. Sillä on kehät, mutta ei ruumista. Sen silmät ovat kehillä joka suunnassa. Sillä ei ole päätä eikä alkua, ei ylä- eikä alapuolta, ei siipiä eikä ääntä. Sen symmetria on kahdeksankertainen. Se ei elä, ei kuole, vaan se on. Orath ei ole luoja, se ei hallitse, ei vaadi palvontaa, eikä rankaise. Orathin näkeminen olisi sietämätöntä, sen ajatteleminen aiheuttaa kipua, ja sen nimeä harvoin lausutaan. Orath on erottumisen vartija. Ilman sitä kaikki palaa mariin.

Agandorissa on vain harmaata sumua, jossa liikkuu harvoja sielujen jäänteitä. Vasta tulleet sielut kulkeutuvat ennemmin tai myöhemmin Orathin luokse. Ne voivat puhua Orathin jo kohdanneiden sielujen kanssa, jos haluavat, mutta näillä ei ole tarjota mitään neuvoja itse kohtaamiseen. Ne voivat puhua menneestä elämästään. Erittäin harva sielu kohtaa ketään hänelle tuttua Agandorissa.

Mitä tapahtuu, kun sielu (sela) saapuu Agandoriin

Agandorissa ei ole tuomiota. Ei palkintoa, ei rangaistusta, ei taivasta, ei helvettiä.

Sela ei näe Orathia silmin. Se kokee: täydellisen näkyvyyden, täydellisen paljastumisen, ei häpeää, ei puolustautumista. Orath ei kysy mitään. Se vain katsoo ja sen silmissä sela näkee kaiken elämästään.

Agandor-opin mukaan kaksi mahdollisuutta on avoinna:

1. Sela hiljenee ja sulautuu. Useimmat sielut luopuvat tietoisuudesta, menettävät rajansa, ja muuttuvat osaksi Agandorin hiljaisuutta
2. Sela säilyttää muotonsa. Harvat kestävät täydellisen näkemisen, säilyttävät muodon ja jäävät Agandoriin tietoisina. Eivät enkeleinä.

Orathin läsnäolo vain purkaa valheet, itsepetokset ja elämän harhat. Sielu joko hajoaa tai kirkastuu.

Kohtaaminen tapahtuu sielun näkökulmasta aina yksin, vaikka todellisuudessa Orath voi kohdata samaan aikaan vaikka tuhansia sieluja. Sinä hetkenä ajantaju katoaa täysin eikä kukaan osaa sanoa, kauanko kohtaaminen kesti. Vain jumalat voivat myöhemmin arvioida ajan, vertaamalla kuolemansa ja jumalaksi nousemisensa aikaväliä. Nämä harvinaiset arviot vain ovat villisti erilaisia: jonkin mukaan kului "tunti tai pari" kun taas toinen väitti kivenkovaan olleensa Orathin luona kymmenen vuotta.

Orathin pelko on kiinnittymistä cuifaliin ja Orvendaliin. Elävä olento pelkää luonnollisesti hajoamista, mutta tämän pelon yli on päästävä ja kehitettävä itseään. Tietoisuuden lisääminen on Agandor-opin mukaan elävän olennon tärkein tehtävä. Lorendalin vanha usko on siis ontologinen.

Elämän prosessista kuoleman olemukseen

On mielenkiintoista, että elämä on prosessi, cuifal, ja kuolema on korkeampi olemus, agantal. Se viittaa siihen, että kuolema on Loredanin uskonnossa korkeampi olemassaolon taso, johon valmistaudutaan elämässä. Tuonpuoleisen oppi on nimeltään Agandor. Sen mukaan Elämä (cuifal) on koe, muotoutuminen, liike kohti vakautta, tietoisuuden kasvu. Kuolema (agantal) on pysyvä olemus. Agandor on kuoleman todellinen taso. Kuolema ei ole loppu, vaan siirtymä korkeampaan ontologiseen tilaan.

Agandor ei ole rangaistus eikä palkinto.

Se on luonnollinen tila, johon kaikki kuuluu.

Viisas luopuu ajoissa cuifalista ja siirtyy Agandoriin tietoisesti. Jotkut azumalaiset munkit pyrkivätkin muumioimaan itsensä elävältä hieman samaan tapaan ([即身佛, sokushinbutsu) kuin eräät japanilaiset buddhalaiset munkit.

Ajatus muistuttaa Keski-maan númenorilaisten hallitsijoiden, Ëarendilin and Elwingin pitkäikäisten jälkeläisten näkemystä. He eivät pelänneet kuolemaa, joka oli Eru Ilúvatarin lahja. Siksi he luopuivat ajoissa elämästä ennen kuin heidän kehonsa ja mielensä alkoivat rappeutua vakavasti.

Yleinen käsitys on, että kaikki ovat lopussa kuolevaisia, myös ne jotka eivät vanhene kuten epäkuolleet ja jumalat. Jokaisen olennon olemassaolo päättyy joskus. Jopa Orathin; kun sen olemassaolo lakkaa, väitetään, että kaikki palaa mariin. Kenties sen jälkeen tapahtuu uusi vethtal, ja syntyy uusi, erilainen maailmankaikkeus.

Kuinka tulla jumalaksi

Papit saavat voimansa jumalilta, jotka ovat kuolleet kuolevaisina, mutta päässeet Agandorin läpi toiselle olevaisuuden tasolle. Jotta sela voisi suorittaa tämän uroteon, sen on oltava hyvin poikkeuksellinen yksilö. Siksi esimerkiksi suuri sankari (tai mahtava paha olento) voi nousta jumalaksi.

Mutta kukaan ei osaa sanoa, miten tarkalleen tämä valinta tapahtuu. Ainakin se on äärimmäisen harvinaista. Sitten maailman alun vain kourallinen kuolevaisia on noussut jumaliksi. Jumalaksi nouseminen ei ole palkinto. Se on hyveellisyyden tulos. Tai paheellisuuden tulos. Rituaalin tulos? Tiedon tulos? Sietokykyä totuudelle? Kukaan ei tiedä varmasti, eivät jumalat itsekään. Nämä ovat klassisia fantasiamaailman jumalia. Orath on voimakkaampi kuin kaikki jumalat yhteensä, mutta se käyttää voimiaan vain erottumisen ylläpitämiseen, kunnes maailman aika on ohi ja kaikki palaa meriin.

Muuan ehdotus - usein harhaoppisena pidetty - tilan saavuttamiseksi: jos sielu pystyy suurella tahdonvoimalla tulemaan täysin vankkumattomaan johtopäätökseen, että hän on kuolematon jumala, hän pystyy myös pitämään olemuksensa pelkäämättä ja hajoamatta Orathin edessä. Vrt. Elder Scrolls -maailman CHIM-tila.

Jumalilla on yhteyksiä. Jumalat asuvat toisilla olevaisuuden tasoilla. Jotkut jumalat jopa asuvat yhdessä. Heidän asuinsijoilleen voi matkustaa, jopa kuolevaiset pystyvät siihen. He eivät voi kuitenkaan kohdata jumalaa ilman tämän suostumusta. Jumalat voivat vierailla toistensa luona, mutta he kohtaavat mieluimmin Urdin lähteen luona Sopusointuisen vastakohtaisuuden tasolla, jossa kohtaaminen on vaarattomampi. Siellä jumalten voimat eivät toimi ja paikkaa hallitsevat kolme Nornia, kohtalon jumalattaret.

Suurin osa jumalista on kotoisin muilta maallisilta tasoilta. Orvandolin jumalat ovat kaikki kulkeneet Agandorin läpi ja heitä palvotaan Orvandolissa. Jotkut heistä ovat tosin saaneet palvojia muualtakin, ja toisin päin; muutamia ulkopuolisia jumalia palvotaan Orvandolissa ja heidän papit saavat voimansa heiltä aivan tavalliseen fantasiamaailman tapaan.

Orvandolin jumalat voivat värvätä itselleen apulaisia Orvandolista tai muualta multiversumista. He voivat pidentää apulaistensa elämää tietyissä rajoissa, mutta jossain vaiheessa Orvandolilaisen sielun on kohdattava Orath. Jumalatkaan eivät voi tässä auttaa loputtomiin.

Harhaopeista

Jotkut jumalat uskottelevat papeilleen ja palvojilleen muuta, mutta kaikki lainkuuliaiset ja useimmat hyvät jumalat tunnustavat Orathin aseman ja kertovat avoimesti, että kaikkien Orvandolissa syntyneiden on kohdattava hänet.

Heti kun ensimmäiset jumalat olivat kertoneet Agandorista ja Orathista, kuolevaiset alkoivat etsiä keinoja joko välttää Agandor tai selvittää keinot, jolla Orathin voi ohittaa turvallisesti. Jopa lainkuuliaiset kuolevaiset, vaikka opin mukaan sulautuminen Agandoriin ei ole rangaistus vaan melkein sama kuin palaisi mariin. Vastustus ei ole välttämättä paha asia. Se voi jopa auttaa. Se tuo uusia ajatuksia ja kehitystä.

Suurin pelko on "minä lakkaan olemasta minä", koska tuomiota ja rangaistusta ei varsinaisesti ole. Oikeaoppiset pitävät kuitenkin hajoamista ikuisen rauhan tilana.

Kieltäjät väittävät, että Agandor ja Orath ovat vain jumalten propagandaa, tai jos Orath onkin olemassa, hän on vain yksi jumalista. He yrittävät kaikkia keinoja kuolemattomuuden saavuttamiseksi Orvandolissa. Jotkin tavallaan onnistuvatkin, esimerkiksi muuttamalla itsensä velhoaaveiksi tai muiksi epäkuolleiksi. Mutta velhoaaveenkin voi lopulta tuhota ja sen sielu joutuu Orathin eteen.

Muuan tällaisista kieltäjistä tosiaan eli yli tuhat vuotta velhoaaveena, kunnes hänet kukistettiin, ja hän nousi silti jumalaksi. Agandorin kieltäjät mainitsevat tämän aina parhaana todisteena oppinsa puolesta.

Ohittajat yrittävät valmistautua Orathin kohtaamiseen, ja tuhlaavat siihen aikaansa. Mutta kukapa tietää, ehkä siihen on keinoja. He etsivät väsymättä salaisia manauksia, nornien siunausta, rituaaleja, harjoituksia, jumalten oikotietä ja niin edelleen. Ja tietysti jotkut heistäkin ovat onnistuneet – kenties keinojen ansiosta, mutta todennäköisimmin niistä huolimatta.

Pahimpana harhaoppina pidetään Marin radikaaleja. Kannattajat haluavat nopeuttaa maailman paluuta Vavahdusta edeltävään tilaan. Kulttiin kuuluu yksilöllisyyden kumoaminen jo elämässä. Radikaaleimmillaan tämä on vaarallista maailmaa hajoittavaa toimintaa.

←Takaisin Argenval-sivulle